Isona Lääkäriksi

Nyt se alkaa..(ainakin pitäisi)

19.06.2007 21.51 -

Tästäpä alan kirjoitella omaa blogiani/oppimispäiväkirjaani. Tavoitteenani on päästä lääketieteelliseen joskus, siis kolmen vuoden sisällä viimeistään... Eli ei mikään tiukka aikataulu, syystä siitä että minulla on kaksi pientä ihanaista lapsosta ja opiskelen yliopistossa aivan luonnotieteestä ja lääketieteestä poikkeavaa alaa. Sen verran heikoilla on usko lääkikseen pääsyyn, että pakko jotain muutakin raataa, perhe kun ei elättämättä elä..:) Eli siis taitoa ei (ainakaan vielä)ole, mutta intoa on kuin sillä legendaarisella ilmapallolla kuunaan. Kolme vuotta aikaa siksi, että ikää on kuitenkin jo 24 vuotta, ja työelämäänkin olisi joskus päästävä, jotta se edellä mainitun perheen ei iäisyyksiä tarvitsisi vedellä ja leivällä elellä. Tosin perheeseemme kuuluu siis myös lasteni isä, joka kovasti töissä ahertaa, jotta haihattelija-äiskä saisi unelmiaan yrittää toteuttaa..;) Hommaa siis riittää, mutta yrittänyttä ei laiteta ja kerranhan sitä vain täällä taivalletaan. Joskus varmasti harmittaisi, jos ei edes yrittäisi unelmiaan toteuttaa. Lääketiede on kiinnostanut jo lukion jälkeisestä vuodesta lähtien, mutta usko omiin kykihin ei ole riittänyt ja on koitettu mennä siitä mistä aita on matalin. Sen verran aiemmasta opiskeluhistoriastani, että lukio on aikoinaan tullut käytyä arvosanoin LEEEMM, mutta lukio-opintoihini ei sisältynyt juurikaan lääkiksen pääsykokeissa niin tärkeätä fysiikkaa ja kemia. Lisäksi olen kokeillut kahta muuta ammattikorkeakoulu-pohjaista koulutusalaa, nämä kummatkin terveysalaan liittyviä. Eli siis luku-urakka alkaa lukion kemiasta ja fysiikasta. Tarkkaa lukusuunnitelmaa en vielä ole tehnyt, mutta nykyisistä opinnoistani olen tietenkin suunnitellut joustavani, jotta pääsykokeisiin valmentautuminen olisi edes joltain kantilta katsottuna mahdollista.
Parhaillaan vietän kesälomaa näistä nykyisistä opinnoistani ja olen huvikseni Galenosta vähän selaillut. Edessäni kummittelee myös Kemian 1.kurssin kirja, jonka ajattelin kertailla. Aloitan kuitenkin etälukion fysiikan verkkomateriaalista ja tyhjästä vihkosta edessäni.

Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu