Isona Lääkäriksi

TAKAISIN PERUSTEISIIN

14.07.2007 10.42 -

Luin siis jo kertaalleen kemian peruskurssin ja siirryin epäorgaaniseen kemiaan. Sittenpä hoksasin, että paremmin on oltava perusasiat hallussa, jotta pystyy eteepäin menemään, joten palasin takaisin peruskurssiin ja hankin velä uuden ops:in mukaisen lukion peruskurssin kirjan (joka muuten on todelaa paljon parempi kuin vuoden 1996 vanhan ops:in kirja!) Nyt olen lukenut vajaa puolet tästä uudesta kirjasta (Mooli). Tosin kun tuolla kirjaston sivuilla surffailin, huomasin, että vain Neon-kirjasarjasta on kirjastossa kaikki osat, joten vielä pohdin sitäkin, että vaihtaisin sarjaa, jotta varmistaisin kaikkien kirjojen saatavuuden ja etten sitten sekaisin lukisi eri koirjasarjoja, kun kuitenkin eri sarjoissa on asiat eri järjestyksissä. Varmasti jäisi jotakin sitten välistä, ja tietenkin juuri ne tärkeimmät asiat! Nyt ihana mieheni (jonka kanssa viime viikolla viimein avioiduttiinkin! :)) on luvannut minulle kustantaa velmennuskurssinkin! En ole haaveissanikaan ikinä ajatellut, että minulla olisi mahdollisuutta kurssia käydä, taloudellinen tilanne kuin on aina ollut sieltä syvältä, mutta olisi se kyllä hieno juttu ja minulle varmasti erittäin hyödyllinen, kun ei tämä lähtötaso päätä huimaa! Tosin voisi joutua penkin alle vajoamaan sielläkin, kun lähes 10 vuotta nuoremmat taitaisivat asiat kuin vettä vaan ja minun tietoni hienosti koostuisivat vaipan materiaalien eri ominaisuuksista ja niiden reaktioista iholla. No, kemiaahan se on sekin. :| Nyt olisi myös kunnon funktiolaskimen osto edessä, lukioaikainen kun on jonnekin ö-mappiin jo hautautunut..

Comment

Comments

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu