Isona Lääkäriksi

Taukoa!

22.08.2007 21.01 -

Nyt täytyy pitää kuukauden tauko pääsykokeisiin lukemisesta, pitää lukea ihan toisen alan tenttiin. Ärsyttää, kun sormet syyhyäisi tarttua kemian kirjaan, ja erityisesti vanhoihin valmennusmateriaaleihin, joita olen kemian osalta jo jonkin verran käynyt läpi, ja vieläppä ihan hyvällä menestyksellä! Käyn ko. matskuja läi sillä periaatteella, että aina kun tulee vastaan jokin epäselvä asia, otan lukion kirjan viereen ja selvitän/opiskelen asian sieltä. Näin tuntuu homma etenevän paljon jouhevammin kuin pelkkiä lukion kirjoja kahlaamalla, koska näin en ainakaan juutu epäolennaisuuksiin. Selkenee asiat kummasti, kun tietää mitä asioista on hyödyllistä opetella perin pohjin. Palaan asiaan.

Kommentoi

Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin..

03.08.2007 22.17 -

Nyt onkin tässä kirjoittamisessa ollut pieni tauko, kun en ole oikein ehtinyt tehdä mitään muutakaan, en oikein edes lukeakaan. On nimittäin lapset kesälomalla (siis vanhempi, nuorempi on vielä muutenkin kotona) ja mieheltä taas loppui loma, joten päivät ovat erittäin työntäyteisiä ja illalla jotenkin ei ole enää puhti riittänyt. Joka ilta olen edes tunnin verran yrittänyt opiskella, mutta sen enempään en ole venynyt. Nyt tahkoan kemian epäorgaanista osuutta, jossa olen vata aika alkutekijöissä. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että melkeinpä kaikki asiat olen ymmärtänyt jotka olen tähän mennessä opetellut ja jotka on jo kursseissa käsitelty, mitään ei ole jäänyt epäselväksi. Siis ihan joitain yksittäisiä juttuja, mutta pääpiirteittäin kaikki on mennyt tähän kelluvaan kaaliin!:) Joka on jo itsessään pieni (tai aika suurikin) ihme. Mutta PAAAALJON on vielä edessä. Ostin yhden valmennuskurssin vanhat materiaalit ja touhukkaana rupesin kemian osuuden tehtäviä käymään läpi, kunnes jo muutaman tehtävän jälkeen totesin, että ihan yhtä kaikki voin vielä joksikin aikaa jättää ne materiaalit suosiolla rauhaan; näillä kemian tiedoilla ei vielä päästä edes alkuun! Jo tässä vaiheessa olen enemmän kuin useasti todennut, että tässä asiassa ei ole oikoteitä;kaikki asiat on vaan opeteltava ja käytävä läpi. Ja sit niitä pitäisi vielä osata integroida ja soveltaakin pääsykokeessa. Taitaa olla liian kova pala purtavaksi... Tuntuu, että pitäisi olla joku nero yli-ihminen, että lääkiksen ovet aukeaisivat.

Kommentoi

Pänttäämistä ja tehtäviä..

21.07.2007 11.51 -

Nyt on tullut joka päivä luettua edes jonkin verran ja olenkin edistynyt tässä toisen kirjasarjan peruskurssin kirjassa jo viimeiseen lukuun. Nyt alkavat olla perusjutut kemiasta hallussa, vaikka vielä eri sidostyyppien ominaisuuksien kanssa kamppalilenkin. Eli: Ionisidos: helposti liukenevia, huonosti sulavia (korkea sulamispiste), johtavat sähköä vesiliuoksena tai sulatteena. Kovalenttinen sidos: poolinen tai pooliton, vahva atomien välinen sidos, yksinkertainen, kaksois- tai kolmoissidos, muodostuu molekyylejä Molekyylisidos: Dispersiovoimat (hetkelliset, heikot) poolittomille, dipoli-dipolisidokset poolisille (positiivinen napa sitoo viereisen molekyylin negatiivisen navan ja päinvastoin), vetysidos (muodostuu, kun vetyatomi, joka on sitoutunut erittäin elektronegatiiviseen happi-, typpi- tai fluoriatomiin, sitoutuu toisen molekyylin typpi- happi tai fluoriatomiin, jolla on elektronitihentymä; vetysdokset ovat heikompia kuin kovalenttiset sidokset, mutta vahvempia kuin dispersiovoimat & muutt dipoli-dipolisidokset). Kävin Galenoksesta läpi selaillen kemian asiat ja tein niistä muistiinpanot, joista voin kemiaa lukiessani tarkistaa, mitä asioita siellä painotetaan. Yritän nyt hahmottaa, mitä on hyvä hallita perusteellisesti ja mitä voi jättää vähemmälle. Tosin mistäänhän ei voi olla varma, joten pakko on jotenkuten hallita kaikki asiat. Vaikeaa, siis. Onneksi aikaa on vielä. Väsyttää, kun lähes joka ilta on päässyt nukkujaan vasta yhden maissa, koska illat on oikeastaan ainoita ajankohtia, jolloin saa ihan rauhassa lukea. Olisipa vuorokaudessa vähän enemmän tunteja!!!:)

Kommentoi

TAKAISIN PERUSTEISIIN

14.07.2007 10.42 -

Luin siis jo kertaalleen kemian peruskurssin ja siirryin epäorgaaniseen kemiaan. Sittenpä hoksasin, että paremmin on oltava perusasiat hallussa, jotta pystyy eteepäin menemään, joten palasin takaisin peruskurssiin ja hankin velä uuden ops:in mukaisen lukion peruskurssin kirjan (joka muuten on todelaa paljon parempi kuin vuoden 1996 vanhan ops:in kirja!) Nyt olen lukenut vajaa puolet tästä uudesta kirjasta (Mooli). Tosin kun tuolla kirjaston sivuilla surffailin, huomasin, että vain Neon-kirjasarjasta on kirjastossa kaikki osat, joten vielä pohdin sitäkin, että vaihtaisin sarjaa, jotta varmistaisin kaikkien kirjojen saatavuuden ja etten sitten sekaisin lukisi eri koirjasarjoja, kun kuitenkin eri sarjoissa on asiat eri järjestyksissä. Varmasti jäisi jotakin sitten välistä, ja tietenkin juuri ne tärkeimmät asiat! Nyt ihana mieheni (jonka kanssa viime viikolla viimein avioiduttiinkin! :)) on luvannut minulle kustantaa velmennuskurssinkin! En ole haaveissanikaan ikinä ajatellut, että minulla olisi mahdollisuutta kurssia käydä, taloudellinen tilanne kuin on aina ollut sieltä syvältä, mutta olisi se kyllä hieno juttu ja minulle varmasti erittäin hyödyllinen, kun ei tämä lähtötaso päätä huimaa! Tosin voisi joutua penkin alle vajoamaan sielläkin, kun lähes 10 vuotta nuoremmat taitaisivat asiat kuin vettä vaan ja minun tietoni hienosti koostuisivat vaipan materiaalien eri ominaisuuksista ja niiden reaktioista iholla. No, kemiaahan se on sekin. :| Nyt olisi myös kunnon funktiolaskimen osto edessä, lukioaikainen kun on jonnekin ö-mappiin jo hautautunut..

Kommentoi

Epäorgaanista!!

07.07.2007 15.15 -

Aloitin nyt epäorgaanisen kemian ja vaikka vasta aika vähän olen sitä lukenut, se vaikuttaa paljon yksinkertaisemmalta kuin orgaaninen kemia. Nyt vain parina päivänä en ole ehtinyt oikein mitään, täytyy repiä sitä AIKAA jostakin. Eteenpäin mennään, vaikka välillä jälleen usko meinaa loppua kesken!

Kommentoi

Kemian peruskurssi kohta kahlattu!!!

04.07.2007 23.22 -

Nyt olen vihdoin saanut kahlattua kemian peruskurssin läpi kokonaisuudessaan. Tehtäviä vielä on tekemättä liuta, mutta kurssiin kuuluvat asiat on käyty läpi. Lueskelin taas tänään Galemoksen kemia-osuutta ja huomasin, että eipä peruskurssin tieoilla vielä pitkälle pötkitä. Seuraavaksi ryhdyn epäorgaanisen kemian kimppuun! Tuosta ekasta kemian kurssista vielä, että kyllähän sielläkin jo tuli vastaan tehtäviä, joita en ymmärtänyt parhaalla tahdoillanikaan. Kun vain olisi joku, jolta kysellä näitä asioita!!! Epäusko omiin kykyihin on välillä lähes ylitsepääsemättömän suuri, mutta yritys jatkuu ja haave on ja pysyy! Vielä kun saisin sen realistisen aikataulun väsätyksi.

Kommentoi

Vähän kemiaa ja vielä vähemmän fysiikkaa..

26.06.2007 21.36 -

Täällä sitä taas ollaan kuviteltu itsenstänsä ihan liikoja! :) Aloin katselemaan noita fysiikan verkkokurssijuttuja ja yli hilseen meni niin, että paukahti, kuten jo kirjoittelinkin. Ryhdyin siis vuorostaan kemian kimppuun ja varmana itsestäni lainasin kirjastosta orgaanisen kemian kirjan. No, tänään sitten palasin maan pinnalle ja aloitin suosiolla ihan kemian peruskurssin kirjasta! Nyt alkaa muistua asioita mieleen ja innoissani tässä pohdin lukuaikataulua. Eli vakaana aikomuksena kahlata ensi kevääseen mennessä yhdeksän (hui!)fysiikan kurssia ja yksi kemian peruskurssi sekä kemian orgaaninen sekä epäorgaaninen osuus (kaksi kirjaa). Minulla on myös aiempiin opiskeluihin liittyen paksu englanninkielinen opus yleisestä, orgaanisesta ja biokemiasta. Sieltä varmaan löytyy kaikki tieto, mutta se englannin kieli, oi, että se on kinkkistä, ainakin kemian sanasto. Lukuauiaktaulu siis suunnitteilla. Pohtimista riittää, varsinkin kun aika on niin rajallinen lapsosten kanssa touhutessa. Kemian kimppuun siis, joka itse asiassa on paljon mielenkiintoisempaa kuin muistinkaan! En taida edes muistaa, milloin olisin vapaehtoisesti lueskellut koulukirjoja, aika varmasti en koskaan! :) Parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Kommentoi

Joopa...

19.06.2007 23.54 -

Aloin tuossa käydä läpi mainitsemaani etälukion fysiikan verkkomateriaalia ja tökkäsi jo mittaus ja virhearvio-osuuteen. Kun en saa oikeita vastauksia, niin en saa. Suhteellista virhettä ja poikkeamaa yritin tankata! Nyt sitä useampikin taho tykönään miettii, mitä tuo jauhopää oikein itsestään kuvittelee..Vaan yritetään, yritetään! Täytyypä käydä kirjastossa lainaamassa fysiikan ykköskurssin kirja, josko sieltä se totuus valkenisi. Miten muutamassa vuodessa voikin unohtaa aivan täysin kerran oppimansa asiat (lukion fysiikan ykköskurssista arvosanaksi 9). Oi, miksi en jatkanut pitkää fysiikkaa. Vielä taidan iltalukemisiksi selailla Galenosta. Huomenna lisää ja aamulla kuudelta ylös ja pirteänä puuron keittoon kaksivuotiaalle elohopealleni! :)

Kommentoi

Nyt se alkaa..(ainakin pitäisi)

19.06.2007 21.51 -

Tästäpä alan kirjoitella omaa blogiani/oppimispäiväkirjaani. Tavoitteenani on päästä lääketieteelliseen joskus, siis kolmen vuoden sisällä viimeistään... Eli ei mikään tiukka aikataulu, syystä siitä että minulla on kaksi pientä ihanaista lapsosta ja opiskelen yliopistossa aivan luonnotieteestä ja lääketieteestä poikkeavaa alaa. Sen verran heikoilla on usko lääkikseen pääsyyn, että pakko jotain muutakin raataa, perhe kun ei elättämättä elä..:) Eli siis taitoa ei (ainakaan vielä)ole, mutta intoa on kuin sillä legendaarisella ilmapallolla kuunaan. Kolme vuotta aikaa siksi, että ikää on kuitenkin jo 24 vuotta, ja työelämäänkin olisi joskus päästävä, jotta se edellä mainitun perheen ei iäisyyksiä tarvitsisi vedellä ja leivällä elellä. Tosin perheeseemme kuuluu siis myös lasteni isä, joka kovasti töissä ahertaa, jotta haihattelija-äiskä saisi unelmiaan yrittää toteuttaa..;) Hommaa siis riittää, mutta yrittänyttä ei laiteta ja kerranhan sitä vain täällä taivalletaan. Joskus varmasti harmittaisi, jos ei edes yrittäisi unelmiaan toteuttaa. Lääketiede on kiinnostanut jo lukion jälkeisestä vuodesta lähtien, mutta usko omiin kykihin ei ole riittänyt ja on koitettu mennä siitä mistä aita on matalin. Sen verran aiemmasta opiskeluhistoriastani, että lukio on aikoinaan tullut käytyä arvosanoin LEEEMM, mutta lukio-opintoihini ei sisältynyt juurikaan lääkiksen pääsykokeissa niin tärkeätä fysiikkaa ja kemia. Lisäksi olen kokeillut kahta muuta ammattikorkeakoulu-pohjaista koulutusalaa, nämä kummatkin terveysalaan liittyviä. Eli siis luku-urakka alkaa lukion kemiasta ja fysiikasta. Tarkkaa lukusuunnitelmaa en vielä ole tehnyt, mutta nykyisistä opinnoistani olen tietenkin suunnitellut joustavani, jotta pääsykokeisiin valmentautuminen olisi edes joltain kantilta katsottuna mahdollista.
Parhaillaan vietän kesälomaa näistä nykyisistä opinnoistani ja olen huvikseni Galenosta vähän selaillut. Edessäni kummittelee myös Kemian 1.kurssin kirja, jonka ajattelin kertailla. Aloitan kuitenkin etälukion fysiikan verkkomateriaalista ja tyhjästä vihkosta edessäni.

Kommentoi

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu